Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kehittämistä ja muutosjohtamista

Uskon jatkuvaan uudistumiseen. Olen kehittäjä, jota toimintaympäristösi muutokset ja sisäiset kehittämistarpeesi innostavat.

Mikä tahansa yhtiöllesi tarpeellinen työ on myös minulle tärkeää. Koen kiinnostavaksi niin strategisen kuin operatiivisen tekemisen. Tärkeintä on, että vakuutun että käsissäsi olevalla kysymyksellä on välitöntä merkitystä menestyksellenne.

Kaikkein mieluiten olen mukana yhtiösi muutostilanteessa tai toimialasi murroksessa. Sellainen on menossa esimerkiksi energia-alalla. Yhtä lailla isoja haasteita kohdataan muillakin toimialoilla. 

 

Löydät ylävalikosta tai seuraavista linkeistä lisää PalveluistaHinnoittelusta, Interim-johtajuudesta ja Hallitustyöstä.

Palaa alkuun